Toimintakertomus vuosi 2021
Julkaisemme vuosittain Hangon Ortodoksisen kirkon ystävät ry:n toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen. Tuorein toimintakertomus löytyy täällä.
Yhdistyksen toiminta
Vuosi 2021 oli yhdistyksen 9. varsinainen toimintavuosi.
Yhdistys perustettiin syksyllä 14.10.2012 ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 21.12.2012.
Hangon Ortodoksisen kirkon ystävät ry:n kotisivut avattiin viime vuonna: https://hangonortodoksisenkirkonystavat.webnode.fi/
Yhdistyksen tarkoitus on tukea Hangon Ortodoksisen kirkkorakennuksen ja seurakuntasalin sekä niitä ympäröivän puistoalueen pysymistä mahdollisimman hyväkuntoisena myös tulevina vuosikymmeninä. Yhdistyksen varallisuus muodostuu lähinnä lahjoituksista. Yhdistyksen hallintoon kuuluville jäsenille ei makseta mitään korvauksia.
Vuoden 2021 toiminta keskittyi uuden piharakennuksen rakentamiseen. Rakentaminen eteni ennätysvauhtia. Jaanus Sommer teki kaikki rakennustyöt hyvin huolellisesti ja valvoi myös LVI- ja sähkötöiden tekemistä. Virallisena rakennustöiden valvojana toimi insinööri Björn Peltonen Hangosta. Koko projektin päävastuullisina yhdistyksen puolesta toimivat Niilo ja Eva Pellonmaa. Vanhan rakennuksen purku aloitettiin 19.10.2020. Uuden rakentaminen alkoi 16.11.2020. Perustukset siunattiin 29.11.2020. Rakennekatselmus tehtiin 20.01.2021. Arkkipiispa Leo siunasi uuden seurakuntasalin sunnuntaina 13.6.2021 pidetyn liturgian jälkeen. Käyttöönottokatselmus Hangon kaupungin rakennustarkastajan toimesta tehtiin 16.6.2021. Kesän aikana viimeisteltiin pihan istutuksia. Syyskuussa rakennus maalattiin toisen kerran. Jan Backman teki hienon kuvakavalkadi kirjan rakentamisesta. Kaikki asiapaperit ja loppuleimat rakennustarkastajalta saataneen vuoden 2022 alkupuolella.
Uuden piharakennuksen rakentamisen kustannuksiin vuonna 2021 meni 220.712,24€. Yhteensä piharakennuksen kustannukset ovat toistaiseksi olleet 277.279,41€. Suuri osa kalustosta on saatu lahjoituksena. Rahaa kaluston hankintaan on käytetty 6.179€. Seurakuntasalissa olevan suuren päätyikonin, Valamolainen Jumalan Äiti, teki ja työn lahjoitti yhdistykselle Taina Partanen. Vuonna 2022 tähän projektiin menee vielä hiukan kustannuksia, enää puhutaan vain tuhansista euroista.
Yhdistys on tehnyt perustamisesta lähtien sääntöjensä mukaisia lahjoituksia vuoden 2020 loppuun mennessä yhteensä 35.792,21€. Uusi piharakennus, seurakuntasali, tullaan lahjoittamaan seurakunnalle keväällä 2022. Tämä lahjoitus noin 277.279,41€ tulee nostamaan yhdistyksen kokonaislahjoitussumman yli 300.000 euroon. Rahallisen lahjoitussumman lisäksi yhdistyksen jäsenet ovat tehneet hyvin paljon talkootyötä. Henkilötuntien lisäksi on myös saatu lahjoituksena ulkopuolisia konetyötunteja.
Jäsenistö ja hallinto
Yhdistyksen jäsenrekisterissä oli 31.12.2020 37 jäsentä. Jäsenmäärä on kasvanut 13 uudella jäsenellä.
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 15.5.2021. Läsnä oli 12 yhdistyksen jäsentä. Tässä kokouksessa vahvistettiin ainaisjäsenmaksun suuruudeksi 1.000€. Ainaisjäseneksi liittyi 16 yhdistyksen jäsentä.
Yhdistyksen hallituksen jäseniksi vuodeksi valittiin: Niilo Pellonmaa (puheenjohtaja), Ville Ekroos, Isä Harry Fagerlund ja Liisa Saarinen. Yhdistyksen sihteerinä toimii Eva Pellonmaa. Eva Pellonmaa hoitaa myös yhdistyksen kirjanpidon.
Toiminnantarkastajaksi valittiin Miia Jyrkinen ja varalle Ulla Kudjoi- Salminen.
Talous toimintavuonna 2021
Yhdistys sai vuonna 2021 eri tahoilta lahjoituksia yhteensä 202.866,17€. Jäsenmaksuja maksettiin 16.605€.
Kulupuolelle on kirjattu pankkikulut 150.88€. Uuden piharakennusprojektin rakentamiseen käytettiin vuonna 2021 220.712,24€. Kalusteiden hankintaan käytettiin 6.179€.
Tilin saldo per 31.12.2021 oli näiden tapahtumien jälkeen 845,57€.
Yhdistyksen taloudellinen tilanne selviää liitteenä olevasta taseesta, tuloslaskelmasta ja tilitapahtumista 1.1.2021 - 31.12,2021. Liitteenä on luettelo vuonna 2020 ja 2021 saaduista suurimmista lahjoituksista. Nämä varat on käytetty vuosina 2020 ja 2021 uuteen piharakennusprojektiin.
Näkymät vuodelle 2022
Suuri rakennusprojekti saatiin lähes päätökseen vuonna 2021. Yhdistys pyrkii sille syntyvien mahdollisuuksien mukaan avustamaan seurakuntaa tulevaisuudessakin siinä, että seuraavat yhdistyksen hallituksen mielestä tärkeät asiat liittyen Hangon Ortodoksisen kirkkoon saataisiin yhdessä seurakunnan kanssa tehtyä:
Betoniputkista tehty viemäriliittymä kaupungin viemäriin tulee uudistaa. Kirkkorakennus kaipaa ulkopuolisen maalauksen uusinnan. Kirkkorakennuksen peltikatto pitää osittain korjata ja maalata.
Jää nähtäväksi mitä näistä korjauskohteista saadaan suoritettua vuonna 2022. Tilanne Hangon Ortodoksisen kirkon ja sen pihapiirin osalta on tänään kohtuullisen hyvä. Tästä on hyvä jatkaa.
Hallitus kiittää jäseniään, lahjoittajia ja kaikkia työhön osallistujia.
Hangon Ortodoksisen kirkon ystävät ry
Hangossa 31.12.2021.
Hallitus
Niilo Pellonmaa (Puheenjohtaja), Ville Ekroos, Harry Fagerlund, Liisa Saarinen